KARYL MCBRIDE: Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä? Kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä?

Äiti kaikkine hyvine ja huonoine puolineen on antanut meille elämän. Suhteella on valtava psykologinen vaikutus hyvinvointiimme koko elämän ajan.

Karyl McBride

Kirjassaan Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä? Kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä? Karyl McBride jakaa sekä terapiatyössä että omassa elämässään tekemiään havaintoja siitä, miten narsismi lähisuhteessa voi jäädä piiloon vuosiksi ja vuosikymmeniksi.

Myös oma kokemukseni on samansuuntainen. Olen kuorinut ihmissuhdeverkostoani kuin sipulia ja hämmentynyt. Miten ihmeessä on mahdollista, että liki viisikymppisenä vähin erin havaitsen ihmissuhdehistoriassani kasvavan määrän joko runsaasti narsistisia piirteitä omaavia ihmisiä tai (jos niin voi sanoa) hyvin puhdasverisiä narsisteja?

Havaintoni on herättänyt kysymyksiä:

  • Olenko havaintojeni kanssa liian herkkänahkainen ja näen mörköjä joka varjossa?
  • Jos olen havaintojeni kanssa oikeassa, mikä on johtanut siihen, että olen myöhemmällä iälläni löytänyt itseni narsistien lähipiiristä?
  • Ja kun ”sipulinkuorimisoperaatiossani” olen mennyt tarpeeksi kauas taakse päin, olen havainnut, että lapsuuden perheeni on ollut narsismin vammauttama ties monennessa sukupolvessa… Niin, miksi narsismin näkeminen on ollut niin vaikea nimenomaan lähisuhteissa?

Kysymykset antavat osaltaan kuvaa siitä, miten monisyinen ilmiö narsismi on. Siksi ilmiön hahmottaminenkaan ei ole mutkatonta.

Oikea diagnoosi auttaa löytämään polkuja parantumiseen

Olin lukenut hyllymetreittäin ihmissuhteita käsittelevää kirjallisuutta ja koettanut saada ihmissuhteen toimimaan. Kun lopulta näin läheiseni narsistiset piirteet, aloin ymmärtää, että normaalin elämän pelisäännöt voi narsistin kohdalla unohtaa. Vaikka itse olisin reilu, narsistin häilyvyys saa aikaan sen, että reiluuteni saa vastakaikua vain ja ainoastaan, jos narsisti tulkitsee meidän olevan hänen puolellaan. Jos hän jostain syystä tulkitsee persoonamme tai tekemisemme uhkaksi, alkaa joko salakavala manipulointi tai aggressiivinen uhkailu, jolla narsisti saa tahtonsa läpi. Reiluusolettamus pahimmillaan altistaa hyväksikäytölle ja kaltoinkohtelulle.

Miksi lapsuudenkodin narsismi jää piiloon?

Lapsena narsistinen ilmapiiri oli ainoa, mitä teisin. Ajattelen, että nimenomaan tämän vuoksi ajauduin oudoille ihmissuhdepoluille. McBride antaa myös toisen selitysvaihtoehdon ts. narsistisen äidin tytär hakee kumppanistaan hyväksyntää ja huolenpitoa ajautuen joko riippuvaiseen tai läheisriippuvaiseen ihmissuhteeseen.

Toinen huomio, minkä McBride tuo esille, on se, että lapsuuden kodin käytänteiden arviointi on tabu, erityisesti mitä tulee äitiin.

Koska kulttuurimme ihannoi äitiyttä, narsistisen äidin tyttären on erityisen vaikea kohdta menneisyyttään.

Karyl McBride

Kristillisessä viitekehyksessä ehotetaan kunnioittamaan isää ja äitiä, jotta menestyisimme ja eläisimme kauan maan päällä. Sen selvittämisessä itselleen, mitä kunnioitus on silloin, kun toisen käytös tekee hyvinkin syvää tuhoa tunne-elämässä ja siten elämässä yleensä.

Voisiko hyvä, täydentävä ohje löytyä Uuden testamentin puolelta?

Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen.

 Paavalin kirje Filippiläisille 4: 8

Tarkoitus on

  • totuudenmukaisesti katsella asioita ja ilmiöitä ympärillä,
  • tavoitella sitä, mikä on kunnioitettavaa,
  • tavoitella sitä, mikä on oikeaa,
  • tavoitella sitä, mikä on puhdasta,
  • tavoitella sitä, mikä on rakastettavaa ja
  • tavoitella sitä, mikä on kaunista,
  • tavoitella sitä, mikä on on hyvää ja
  • tavoitella sitä, mikä ansaitsee kiitoksen.

Tämä antaa raikkaan näkökulman kinkkisiin (ihmissuhde)kuvioihin.

Kolmas asia, joka nousee esille McBriden kirjasta on se, että narsistin vammauttamassa perheessä vallitsevat sanattomat säännöt. Siksi niistä ei heti pääse jyvälle.

Minua on helpottaneet tarkituslistat, jotka antavat peilauspintaa silloin kun oma sisäinen (tunne)elämän peili on rikki:

Kirjassaan McBride kehottaa kysymään seuraava 33 kysymystä, joista esimerkkinä kolme:

  1. Kun puhut ongelmistasi äidin kanssa, kääntääkö hän keskustelun koskemaan itseään?
  2. Kun kerrot äidille tunteistasi, yrittääkö hän panna paremmaksi omillaan?
  3. Näyttääkö äitisi olevan sinulle kateellinen? (loput 30 voit lukea po. kirjasta)

… ja joskus voi olla niin (kuten omalla kohdallani), että muistikuvat puuttuvat melkein tyystin

Myös McBride on kiinnittänyt huomion ”tyhjään oloon” ja nimenomaan tunne-elämän tyhjiöön. Osaltaan tämä on seurausta siitä, että narsistilta puuttuu myötäelämisen kyky, koska elämä tavalla tai toisella pyörii hänen, hänen elämänsä, ilojensa, surujensa, saatuksensa, tms. ympärillä. Näin aito peilauspinta puuttuu nimenomaan sen suhteen, mitä tulee tunteisiin. – Ja toki tunne-elämän kylmyys vaikuttaa myös riittävyyden tunteeseen tms. (Siitä myöhempänä)

Oman äitini narsismi paljastui vasta siinä vaiheessa, kun hän muistisairautensa loppumetreillä toi esiin sensuroimatta sydämensä tunnot. Tuossa vaiheessa tajusin, että äitini ei ikinä halunnut minun menestyvän. Kipeä havainto johti siihen, että aloin tarkastelemaan uudessa valossa niitä vähäisiä muistikuvia, joita minulla on äitini ja minun keskusteluista ja muusta kanssakäymisestä.

Pullantekotaidoton?

McBride kirjoittaa kaikennielevästä äidistä ja siitä, kuinka kaikennielevä äiti ujuttautuu tyttärensä elämän eri osa-alueille, tekee päätökset ja painostaa tytärtään pukeutumaan, käyttäytymään, puhumaan, ajattelemaan ja tuntemaan hänen haluamallaan tavalla. – Kaikennielevä äiti voi tehdä tämän kaiken ikään kuin varjoissa saaden päätökset tuntumaan tyttären omilta. Omalla kohdallani tämä koski niin opiskelupaikan valintaa kuin opiskelun keskeyttämistä ja seurustelusuhteita.

Huomiotta jättävä äiti jättää tyttärensä huomiotta tai on tälle liian vähän vanhempi, ei tarjoa ohjausta, tunne-elämää koskevaa tukea tai myötätuntoa. Kuulostaa tutulta.

Tämä voi näkyä esimerkiksi siinä, että äiti pihtaa tiedon tai taidon kanssa eikä jaa sitä tyttärelleen. Kovin korkealle en kokkaustaitojani ole arvottanut viime aikoihin saakka. (Kuten esimerkit kertovat, alhainen itsetunto jollakin alueella on suorastaan järjenvastainen!) Viime vuosiin saakka minulla on uskomus, jonka mukaan en osaa tehdä pyöreitä pullia. No, en tietenkään, koska äitini (45) pyöritteli pullia tottuneesti ja minä kömpelys (alle kouluikäinen) sain aikaiseksi vain möykkyisen räpellyksen. Teini-ikäisenä tätini opetti minut tekemään pullia taikinanauhoista ja korvapuusteja. Vasta muutama vuosi sitten opin seurakunnan talkoissa tekemään pyöretä pikkupullat. Eikä se ollut niin mahdotonta kuin uskoin. Lista voisi jatkua karjalanpiirakoihin, jotka opin tekemään leipomossa. Ruskea kastike on hakusassa vieläkin. Pitopalvelussa ja kämppäemäntänä kylää kiertänyt äitini ei jakanut osaamistaan eteenpäin.

Toinenkin omakohtainen kokemus kuoriutui muistin kätköistä niinkin tuoreeltaan kuin 2014:

Nimellisesti nimetty

Mieleeni palautui pätkiä lapsuudestani. Äitini ei ikinä kutsunut minua nimeltä! Millä ihmeellä hän minua nimitti, sitä en tajua, mutta omaa nimeäni hän ei käyttänyt kuin puhuessaan minusta jolle kulle muulle (esimerkiksi opettajalle). Äitini kuoleman jälkeen jututtaessani sukulaisiani on selvinnyt se, että äidin isä on ollut melkoinen diktaattori, joka on pitänyt vaimonsa ja lapsensa kurissa ja nuhteessa (negatiivisessa merkityksessä). En pitäisi ihmeenä, vaikka äitini olisi ollut isälleen ”ei mitään” ja äitini puolestaan alitajuisesti siirsi toimintamallin tyttäreensä.

Melkoisen hurjaa 43-vuotiaana tajuta se, mikä on alitajuisesti ohjannut elämääni – myös vääriin ratkaisuihin:

Koska en ole mitään, en voi pyrkiä pidemmälle. Tämä on varjostanut niin tavoitteita elämälle yleensä kuin hengellistä elämääkin.

Jotkut elämäni tilanteet ovat olleet omiaan vahvistamaan tätä. Olen (alitajuisesti) ajautunut alistaviin ihmissuhteisiin – ja myös seurakunnallisiin kuvioihin, joissa samat mekanismit ovat hallinneet. Mieluusti olen antanut periksi, niiannut ja poistunut takavasemmalle – js toistanut kuviota uudelleen ja uudelleen.

En ole mitään…? Vai olenko sittenkin?

Kysymykset ovat saaneet minut hämmentymään. Olen jo tätä opetellut hyvin yksinkertaisissakin asiossa, kuten vaikkapa istumaan koko tuolilla  … tai kävelemään suoraselkäisesti lattian poikki korkokengät jalassa (kuten eräs rikkinäisyyteni ja arkuuteni havainnut minut haastoi tekemään…)

Vähitellen avautuu ymmärrys: Hei , minähän en olekaan nimetön tai nimellisesti nimetty, vaan minä olen minä, Paul(iin)a. Ja kristillestä näkökulmasta:

Jumalankin nimeltä kutsuma. Äärettömän arvokas. Hänen kätensä ihoon piirretty. Hänen Poikansa lunastama.

McBriden mukaan narsistinen äiti on joko kaiken nielevä tai huomiota jättävä. Joissakin tapauksissa molempia vuorotellen.

Äidillisen narsistin kuudet kasvot

Olen kuvannut narsistin kanssa elämistä elämään peilitalossa. Narsistin läheisyys vääristää sen, kuinka näemme todellisuuden. Äidin narsismi voi McBriden mukaan näyttäytyä eri tavoin:

  • Värikäs ja ulospäinsuuntautunut
  • Saavutuskeskeinen
  • Sairauden, kivun ja tuskan kautta manipuloiva
  • Riippuvainen
  • Salaa ilkeä
  • Tunne-elämältään tarvitseva

Rikkinäinen peili

(Terveen äidin) — tytär vastaanottaa oikean viestin siitä, että terveessä naiseudessa aito persoona on tärkeintä.

Karyl McBride

Sinun pitää olla hyvä – mutta ei niin hyvä, ettei äiti jää varjoon.

Kun jälkikäteen asiaa mietin, yhtälö ei voi toteutua. – Juuri siksi varmaankin seurauksena on (yli)suorittaminen tai itsetuhoisuus, joista viimemainittu saa muodot: luovuttaminen, riippuvuudet, jumiutuminen itsetuhoisiin elämäntyyleihin ja alisuorittaminen.

Narsistisen äidin tytär valitsee usein puolison, joka ei pysty täyttämään hänen tunne-elämänsä tarpeita. Vaikka sisimmän olotila kertoo, että toisessa ei ole kaikki kohdallaan, tytär torjuu viestin, sillä se ei ole sitä, mitä hän haluaa kulla. Kun toive rakkaudesta herää, sisäiset aavistukset ja tiedot siirretään syrjään. McBride nimittää tätä erityislaatuiseksi kuuroudeksi, joka ilmenee siitä huolimatta, että muutoin tyttärellä on vahva ja älykäs intuitio siitä, kuinka asiat ovat. – Ihmekö tuo, koska narsistin lähipiirissä oppii lukemaan pieniäkin vireitä ja väreitä.

Perinnöstä kieltäytyminen

Vuosien prosessissa olen vähin erin oppinut suhtautumaan kipeisiinkin vaiheisiin hymyllä ja ymmärtäen. Anteeksiannon prosessi on mielestäni A ja O parantumiseen.

McBride listaa seuraavat viisi askelta:

  1. Hyväksy äitisi rajoitukset ja sure sitä, ettei sinlla ole ollut sellaista äitiä kuin olisit halunnut
  2. Ota henkistä välimatkaa äitiisi ja muokkaa häneltä omaksumiasi kielteisiä viestejä myönteisiksi
  3. Kehitä omaa minuuttasi, tunteistasi ja toiveitasi ja hyväksy ne
  4. Käsittele äitiäsi terveesti
  5. Pyri tunnitamaan omat narsistiset piirteesi ja kieltäydy siirtämästä niitä lapsillesi

Anna sen tuntua!

Koska narsistille on tärkeämpää miltä asia näyttää kuin miltä se tuntuu, luonnollinen seuraus on se, että narsistin lähipiiri alkaa kieltää omia tunteitaan.

Toipumisesi alkaa, kun hyväksyt sen tosiasian, että äitisi oli narsistinen ja vahingoitti sinua. Sen jälkeen suret elämää ja rakkautta, josta olet jäänyt paitsi.

… ja alat elää elämää, joka on sinun.

Tässä onkin melkoinen tunnustelun paikka, kun on kasvanut siihen, mitä äiti tai muu ympäristö haluaa.

McBride muistuttaa, ettei narsismikaan ole mustavalkoinen ilmiö: Kukaan ei ole yksinomaan hyvä tai paha. Narsistisessakin äidissä on jotain hyvää ja häneltä on voinut periytyä lahjoja tai kykyjä, jotka tuottavat iloa tässä ja nyt.

Toivon sinulle seuraavaa: Näet itsesi nyt sisäisen tiedon valossa ja rakkautta tuntien. Olet korvannut lapsuutesi ahdistuksen ja rauhattomuuden kiitollisuudella siitä, että sinulle on annettu elämä ja tämä tärkeä matka kuljettavaksi. Ymmärrät, että sinulle annetun matkan varrella on ollut ja tulee olemaan säilyttämisen arvosia elämän opetuksia. Huomaat omaavasi sisäistä viisautta, jota äitisi antoi sinulle erityisiä lahjoja, joita nyt arvostat, vaikka ne oli naamioitu ja piilotettu trauman sisään.

Otat vastuun omasta elämästäsi. — Olet aikuinen, jolla on vankka minäkuva. Otat itsesi vakavasti, et ole enää täynnä epäilyksiä itsesi suhteen. Olet astunut aidosti lapsuutesi varjoista luottamuksen ja osaamisen valoon.

Karyl McBride

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s