Aidon tunnistaa rosoista

”Liian hyvää ollakseen totta” -fiiliksen kohdalla hälytyskellot soivat usein oikeaan aikaan.

Tietty rosoisuus kuuluu elämään: Aito hedelmä ei välttämättä ole täysin symmetrinen.

Jos alamme väittää itseämme rosottomiksi, olemme vaarassa tulla epäaidoiksi suhteessamme itseemme, toisiimme ja (jos usko on nk. meidän juttu myös) suhteessa uskomme Kohteeseen, Jumalaan.

Olemme rosoisia.

Yhteiselämämme on rosoista.

Uskomme ja luottamuksemme on rosoista.

Jos muuta väitämme, markkinoimme epäaitoa hedelmää, hedelmää, jota oikeasti ei ole.

Väärä markkinointi saattaa tuoda ”asiakkaita”. Samalla se tuo ennen pitkää pettyneitä asiakkaita, kun he huomaavat, että markkinoitu upea elämä ei ole sitä, miltä se näyttää.

”Asiakkaat” pettyvät ensin itseensä, sitten ”markkinoituun upeaan elämään”. He pettyvät ennen pitkään myös markkinoijaan; huomaavat, että markkinoija puhuikin puppua.

En rosoisuudella laillista töppäyksiämme ja väärinkäytöksiämme. Niistä meidän pitää pyrkiä poispäin ja eteenpäin. Kasvaa. Suunta on: vähemmän huonoa, enemmän hyvää.

Kasvu lähtee liikkeelle rehellisestä rosoisuudesta:

Nykytilanteen tunnistamisesta ja tunnustamisesta rosoisuudessaankin.

Haavojen havainnoinnista.

Pyrkimisestä eheyteen.

Anteeksipyytämisestä.

Anteeksiannosta.

Uudesta alusta.

Silloin kun tätä rosoisuutta ei ole näkyvillä eikä ole näkyvillä pyrkimystä – tai tarvetta – liikkua eteenpäin, hälytyskellot saavat soida. Liian täydellinen tuskin on aitoa.

Alun perin julkaistu 4.4.2013